Sahatavaran vienti uhattuna – konttikuljetuksia perutaan, taksoja nostetaan yön yli

Vahvassa kasvussa oleva sahatavaran vienti Kiinaan ja muualle Aasiaan on uhattuna rahtitaksojen rajujen korotusten takia. Varustamot ovat esittäneet sahoille jopa 50–60 prosentin korotuksia konttien perusrahteihin. On puhuttu jopa taksojen tuplaantumisesta.

Vielä pahempaa on sahayrittäjien mukaan kuitenkin se, että jo sovittuja konttikuljetuksia on peruttu. Niiden tilalle on joissain tapauksissa tarjottu seuraavana päivänä korvaavia kontteja korotetuilla taksoilla. Useille tätäkään vaihtoehtoa ei ole ollut.

”Kontit hävisivät vuodenvaihteessa kuin veitsellä leikaten”, sanoo Koskisen sahateollisuuden johtaja Tommi Sneck.

”Helmikuussa sata konttia jäi lähettämättä. Tavarat jäivät valmiina pihalle, niissä on toista miljoonaa euroa kiinni.”

Kinnaskoski toimittaa Kaukoitään normaalisti 30–35 konttia kuukaudessa.

”Huhtikuun lähtöihin olemme saaneet varmistuksen vasta muutamalle kontille”, kertoo toimitusjohtaja Jyri Nenonen. ”Kun tavara ei lähde, emme pysty laskuttamaan. Toiseksi asiakassuhteet joutuvat koetukselle”, Nenonen harmittelee.

Keitele Groupin johtaja Matti Kylävainio laskee, että konttitaksojen korotus merkitsee 7–8 prosentin tulonmenetystä sahoille. ”Suurin osa sahateollisuudesta menee korkeilla rahtihinnoilla pakkaselle.”

Kylävainio on kuitenkin toiveikas, että tilanne helpottuisi kevään edetessä.

”Voi olla, että tilanne hiukan normalisoituu. Usein heinä-elokuussa varustamot jopa kyselevät, olisiko niille lastia. Lyhyellä aikavälillä tämä jättää kuitenkin ison loven sahojen kannattavuuteen.”

Konttikuljetusten kannalta Suomelle keskeisiä vientimaita ovat Kiina ja Japani. Kiina nousi viime vuonna euroissa mitattuna Japanin jälkeen suurimmaksi suomalaisen sahatavaran vientimaaksi. Kiinan viennin arvo kasvoi 59 prosenttia. Kuutiomäärä ylitti miljoonan rajan ja kasvoi 67 prosenttia.

Kontit ­hävisivät vuodenvaihteessa kuin veitsellä leikaten.” Tommi Sneck sahateollisuusjohtaja, Koskisen Oy

Versowood on 200 000 kuutiollaan Suomen suurin sahatavaran viejä Kiinaan. ”Myynnillisesti Kiinassa ei ole ongelmaa. Kiinalaiset ovat tottuneet 10 viime vuotta käyttämään pohjoismaista puuta”, sanoo Versowoodin myyntijohtaja Eero Valio.

”Tähän asti olemme onnistuneet hyvin, mutta jos emme ole luotettava toimittaja, voivat kiinalaiset kääntyä käyttämään jälleen uusiseelantilaista radiata-mäntyä”, Valio pelkää.

”Sellaista kuoppaa ei maapallolta löydy, joka voisi korvata Kiinan.”

”Tämä on poikkeuksellista. Olen ollut yli 35 vuotta alalla enkä ole nähnyt mitään vastaavaa”, sanoo myös Wood from Finland -ohjelman päällikkö Jyrki Mantere.

”Olisin odottanut, että rahteja korotetaan korkeintaan 10–15 prosenttia. Nyt rahdit ovat jopa kaksinkertaistuneet, ja päälle tulee ruuhkalisä.”

Mantere pelkää, että lupaava kasvu Kaukoidässä taittuu, ja tilanteesta hyötyvät Siperian ja Venäjän Kaukoidän sahat.

Varustamot ovat ryhmittymässä uudelleen kolmeen isoon allianssiin: 2M, Ocean Alliance ja The Alliance.

”Omituista on, että kaikki nostavat hintoja yhtä aikaa uusien allianssien syntymän yhteydessä”, sanoo Suomen Sahateollisuuden toimitusjohtaja Kai Merivuori.

Hänen mukaansa sahat miettivät nyt kuumeisesti vaihtoehtoja konttikuljetuksille, ja uusia avauksia on jo tehty perinteisten laivausten muodossa.

Lähde: Sahatavaran vienti uhattuna – konttikuljetuksia perutaan, taksoja nostetaan yön yli | Kauppalehti