Categories: Yleinen

Valikoiva louhinta pienentänyt Endominesin tappiota

Endominesin Ilomantsissa louhimat malmimäärät ovat pudonneet tänä vuonna, kun yhtiö siirtyi vuoden alussa valikoivaan louhintaan.

Kullan hinnan alhaisuuden vuoksi Endomines hyödyntää vain malmion rikkaimpia osia.

Viime vuoden tammi–syyskuussa yhtiö louhi runsaat 250  000 malmitonnia, mutta tänä vuonna määrä jäi vajaaseen 110  000 tonniin. Kullantuotanto laski vastaavasti 411 kilosta 215,2 kiloon. Vuonna 2014 kullantuotanto oli samaan aikaan yli 580 kiloa. Koko tämän vuoden tuotantomäärän yhtiö ennakoi olevan 300–350 kiloa. Arvio on pysynyt samana vuoden alusta lähtien.

Malmin kultapitoisuus on ollut kuluvan vuoden kolmen kvartaalin aikana keskimäärin 2,4 grammaa tonnille, kun vuosi sitten se oli vain kaksi grammaa. Heinä–syyskuussa louhitun malmin pitoisuus oli nyt 2,7 grammaa tonnille. Endomines on ennakoinut aiemmin, että kultapitoisuuden odotetaan nousevan noin kolmeen grammaan tonnille.

Endomines AB:n liikevaihto laski tammi–syyskuussa noin 6,6 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 8,7 miljoonasta eurosta. Verojen jälkeinen tulos oli nyt pakkasella 4,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin miinusta syntyi noin 8,1 miljoonan euron verran.

Lähde: Valikoiva louhinta pienentänyt Endominesin tappiota

kke@

Recent Posts

Laakerien vikaantuminen

Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…

4 kuukautta ago

Vesi-infran modernisointi parantaa ympäristön tilaa ja säästää käyttömenoja

EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…

4 kuukautta ago

Taajuusmuuttajien laitepuhaltimet

Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…

4 kuukautta ago

Moottorin linjaus – säästää energiaa

Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…

4 kuukautta ago

Oikealla voiteluaine valinnalla lisätään luotettavuttaa koneiden toimintaan

Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…

4 kuukautta ago

Korkean hyötysuhteen IE4 moottorit

IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…

4 kuukautta ago

Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan