Matematiikan osaamisen heikentyminen pitää pysäyttää, Teknologiateollisuus vaatii.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätön ”100 tarinaa matematiikasta”-blogin avauskirjoituksessa Teknologiateollisuuden kasvun ja uudistumisen johtaja Laura Juvonen kertoo, miksi huoli on jo suuri.
Osaajien tarve kasvaa entisestään jo lähitulevaisuudessa. Laskennallinen teknologia ja tekoäly tulevat muuttamaan lähes kaikkia toimialoja ja työelämää. Erityisen selvästi se näkyy teknologiateollisuudessa, joka välillisesti työllistää lähes kolmanneksen Suomen työllisistä.
Keinoja matemaattisen osaamisen lisäämiseksi olisi tarjolla. Juvosen mukaan esimerkiksi Pekka Peuran kehittämä sulautuvaa opetusta ja pienryhmäoppimista hyödyntävä opetusmenetelmä on tuottanut tuloksia.
Yksittäisistä kokeiluista pitäisi päästä eteenpäin ja löydettävä keinoja levittää toimivia menetelmiä. Lähtökohtana tulisi Juvosen mukaan olla, että matematiikan opetuksessa sama tahti ei sovi kaikille. ”Opiskelijoiden pitäisi voida edetä yksilöllisessä tahdissa, asettaa itselleen tavoitteita sekä saada onnistumisen ja oivaltamisen kokemuksia”.
”Oleellista ei ole mekaaninen laskento vaan kyky ymmärtää matemaattisesti ongelmanratkaisua. Tulevaisuudessa korostuu myös entisestään kyky ymmärtää ja arvioida suhteellisuutta sekä virhemarginaaleja.
Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…
EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…
Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…
Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…
Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…
IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…
Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan