Kaivosalan matalapaine söi Normetin tulosta

Iisalmelaisen kaivos- ja tunnelilaitevalmistajan tulos painui viime vuonna selvästi miinukselle. Kuluvan vuoden näkymät ovat yhtiön mukaan hieman valoisammat.

Kaivosteollisuuden laskusuhdanne painoi iisalmelaisen kaivos- ja tunnelilaitevalmistaja Normet Groupin tuloksen tappiolle viime vuonna. Nettotulos oli miinuksella 5,4 miljoonaa euroa, kun vuotta aikaisemmin tulos oli 3,2 miljoonaa euroa plussalla.

Liikevaihto sen sijaan kasvoi vuoden takaisesta neljä miljoonaa euroa 198 miljoonaan euroon. Normet kävi viime vuonna läpi yt-neuvottelut, joissa työntekijöitä irtisanottiin ja lomautettiin.

Kuluvan vuoden näkymät ovat Normetin mukaan hieman valoisammat: kasvu tunnelirakentamisessa jatkuu ja myös kaivosalalla on näkyvissä pientä elpymistä. Normetin liikevaihdosta merkittävä osa koostui Aasian ja Intian markkinoista.

Normet työllistää maailmanlaajuisesti yli 900 ja Suomessa yli 300 työntekijää.

Lähde: Kaivosalan matalapaine söi Normetin tulosta | Yle Uutiset | yle.fi