Startupin toimistolla Helsingin Vallilassa käy jatkuva kuhina. Laatikkopinoissa on pakattuna asiakastoimitusta odottavia Bttn-nappeja, ja toimistopöydillä näkyy irrallisia testikappaleita.
Neuvotteluhuoneen vitriinissä on esillä erinäköisiä versioita reilun kolmen vuoden historiasta.
Langattomia Bttn-nappeja ovat ostaneet esimerkiksi taksifirmat Euroopassa, Amerikassa ja Oseaniassa. Kesällä asiakkaaksi tuli Ruotsin Telia, jonka jakamasta napista voi tilata teknisen tukihenkilön.
“Selkeä kohderyhmä ovat myös digitaalisen markkinoinnin toimistot”, toimitusjohtaja Juuso Pesola sanoo. Esimerkiksi messutapahtumassa kävijä voi kutsua yrityksen edustajan luokseen napin painalluksella.
Bttn pyrkii äärimmäiseen yksinkertaisuuteen. Nappi kertoo internetin kautta vain sen, että sitä on painettu.
“Nappi on tyhmä laite, jota kuka tahansa voi käyttää ja jolla voi viestiä tai pyytää apua”, Pesola sanoo.
Ideana on, että nappi toimii ilman käyttökoulutusta ja että se tekee aina vain yhden asian.
“Sitä monesti kysytään, miten nappi pärjää mobiilisovellukselle. Ero on siinä, että käyttäjän pitää ensin tietää, että sovellus on olemassa ja sitten asentaa se”, teknologiajohtaja Jari Leminen vertaa.
Esimerkki napin toimivuudesta sovellukseen verrattuna on pariisilainen taksiyhtiö Le Taxi Bleu, joka halusi lähteä kamppailuun Uberia vastaan. Aluksi se teetti mobiilisovelluksen. Sovelluksella tavoite oli saada kohderyhmästä 50 prosenttia kiinni, mutta tulos oli vain 15 prosenttia.
Runsas vuosi sitten taksifirma tilasi yli 500 Bttn-nappia, jotka toimitettiin lähinnä hotelleihin. Tavoiteluvuksi asetettiin 30 prosenttia, mikä on ylittynyt. Käyttötilastojen mukaan parhaissa paikoissa on tilattu päivässä toista sataa taksia, ja yhteensä noin vuodessa oli tilattu yli 80 000 autoa.
“Hotellit säästävät napin hinnan takaisin noin viikossa, kun ne välttävät taksien välityskeskuksen maksun”, Pesola vertaa.
Bttn on saanut menestystä taksialalla myös Yhdysvalloissa, jossa se avasi toimiston vuosi sitten.
“Olemme integroituneet Jenkeissä nyt kolmeen, neljään taksien välityskeskukseen ja menossa on tusinan verran uusia keissejä”, Pesola kertoo.
Nappikauppa käy välityskeskusten kautta myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Napin verkkoyhteys on langaton, ja tarjolla on useita erilaisia yhteyksiä. Uusin vaihtoehto on esineiden internetiin suunniteltu Sigfox, jonka etuna on erittäin pieni virrankulutus ja vuosien paristonkesto.
“Isoin virran haukkaaja on radio, ja olemme käyttäneet pariston keston maksimointiin paljon aikaa”, teknologiajohtaja Jari Leminen kertoo.
Älynsä yksinkertainen nappi saa pilvipalvelussa. Hallintapaneelissa ostaja näkee omistamansa napit ja määrittelee, mitä napin painalluksesta tapahtuu. Valintoina ovat esimerkiksi sähköposti, tekstiviesti, tviitti, http, ifttt, zapier ja rest api.
Ilman koodaamista sujuvan käyttöönoton jälkeen napin voi yrityskäytössä jakaa asiakkaille tai kotona sijoittaa haluttuihin paikkoihin. Pilvessä näkyvät raportit esimerkiksi nappien käytöstä, signaalin voimakkuudesta ja paristojen vaihtotarpeesta.
Lähde: Vapise, Uber! ”Tyhmä nappi” Suomesta antaa perinteisille takseille uuden aseen – Tivi
Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…
EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…
Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…
Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…
Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…
IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…
Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan