Talous

Ruotsi yrittäjälle Suomea edullisempi | SVT.se

Lähivuosien miljardi-investoinnit rakentamiseen ja infrastruktuuriin Pohjois-Ruotsissa ovat näytön paikka myös suomalaisyrityksille. Mukaan tarvitaan kielitaitoa ja yhteistyökykyjä, vastassa on matalammat palkkakustannukset ja sopuisa työelämä.

Suomalaisyritys Ylitornion Betonituote on toimittanut noin puolet tuotannostaan Ruotsiin jo yli kymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi tänä vuonna yritys toimittaa 10 000 neliötä kuorilaattaa Kiirunan uuteen kaupungintaloon. Vuoden vaihteessa YBT otti uuden askeleen, kun se perusti Ruotsiin oman osakeyhtiön.

Pelkästään palkkakuluissa Suomi on vähän kalliimpi tällä hetkellä, kun meillä on näitä lomaltapaluurahoja, pekkaspäiviä ja muuta, toimitusjohtaja Juha Alapuranen vertailee.

Kuljetustukea Ruotsin puolella saavat vain ruotsalaiset yhtiöt.
Kun tullaan Suomen puolelta, se on nolla. Esimerkiksi kun toimituksiin Haaparannalta saadaan neljänkymmenen prosentin kuljetustuki, se on merkittävä kilpailuetu, Alapuranen jatkaa.

Suomessa lakko, Ruotsissa sopu

Övertorneån kunnan elinkeinojohtaja Stig Kerttu on työkseen seurannut elinkeinoelämää Suomen ja Ruotsin rajalla jo neljäkymmentä vuotta. Hänelle meno suomalaisilla työmarkkinoilla näyttäytyy kulmikkaana ja hankalana. Ruotsissa työpaikoilla vallitsee sopu ja säännöt ovat selvät, kun taas Suomessa riidellään ja kustannustaso on työnantajan näkökulmasta korkea.

Teillä on sellainen termi, kuin ”marssia ulos”. Meillä ei ole tapahtunut sellaista koskaan, että työntekijät lähtisivät työpaikalta muuten kuin että heillä olisi loma. Teillä marssitaan ulos aina toisinaan, ja se kuulostaa kyllä vähän kummalliselta, Kerttu naurahtaa.

”Etsi kielitaitoisia kavereita”

Kerttu neuvoo suomalaisyrittäjiä yhdistämään voimansa. Kaikkea ei edes voi hoitaa itse ja yksin.

Uudessa maassa on monia, jotka haluavat auttaa ja sellaisiakin, jotka haluavat petkuttaa. On oltava osaamista ja kielitaitoa. Jos ei ole itse kielitaitoinen, on hankittava sellaisia kavereita, jotka ovat, Kerttu huomauttaa.

Ruotsalainen AB on sellainen viiden tuhannen euron osakeyhtiö. Siihen kannattaa rekrytoida joku, joka on ruotsinkielentaitoinen, ja hän on sitten se käsi Ruotsissa, joka touhuaa. Suomesta on vaikea lähteä pitämään kaikki asiat hanskassa, Kerttu tietää.

Yrityskulttuuri on tosi helppoa Ruotsissa, suosittelen kyllä. Siinä ei ole minkäänlaisia esteitä.
Ennakkoluuloja voi olla, mutta ne kyllä karisevat, Alapuranen lisää.

Lähde: Ruotsi yrittäjälle Suomea edullisempi – Nyheter | SVT.se

kke@

Jaan kavereille
Published by
kke@

Recent Posts

Laakerien vikaantuminen

Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…

4 kuukautta ago

Vesi-infran modernisointi parantaa ympäristön tilaa ja säästää käyttömenoja

EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…

4 kuukautta ago

Taajuusmuuttajien laitepuhaltimet

Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…

4 kuukautta ago

Moottorin linjaus – säästää energiaa

Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…

4 kuukautta ago

Oikealla voiteluaine valinnalla lisätään luotettavuttaa koneiden toimintaan

Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…

4 kuukautta ago

Korkean hyötysuhteen IE4 moottorit

IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…

4 kuukautta ago

Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan