Teollisuus

Pieniä sahoja piinaa sahatavaran matala hinta – Äänekosken uusi biotuotetehdas lisää sahausta

Alkuvuoden perusteella sahat vetävät hyvin tukkia, kertoo PTT.

Sahatavaran hintojen lasku haittaa erityisesti yksityisiä sahoja. Alkuvuonna sahatavaran hinta on painunut reippaasti pakkasen puolelle.

”Pienten sahojen kannattavuus on tuuliajolla. Suuret yritykset voivat korvata sahauksen tappiotaan tuottamalla esimerkiksi sellua. Pienillä sahoilla ei välttämättä ole vaihtoehtoista tuotantoa”, PTT:n metsäekonomisti Jyri Hietala kertoo.

Hietalan mukaan kilpailu sahojen kesken on kovaa. Kuusisahatavaran vienti on pitkälti Kiinan ja Japanin varassa.

Mäntysahatavaran kysyntä on Egyptiä lukuun ottamatta heikkoa.

Lohdullista on se, että sahatavaran tuotantomäärien kasvuun on viitteitä, kun rakentaminen kotimaassa ja Euroopassa elpyy.

Ensi vuoden lopulla toimintansa aloittava Äänekosken uusi biotuotetehdas lisää kuitupuun käyttöä yli neljällä miljoonalla kuutiometrillä. Tämän oletetaan nostavan sahausmääriä.

Kuitupuun oston lisäys näkyy sahauksen määrien kasvuna myös Metsä Groupin suurimmalla sahalla Vilppulassa, mutta määriä on vielä vaikea arvioida.

”On väistämätöntä, että ostaessamme kuitupuuta mukana tulee myös tukkia”, Metsä Groupin Jyväskylän piiripäällikkö Matti Rossi kertoo. ”Myymme sahoille tukit, joita emme itse voi käyttää, ja ostamme vastavuoroisesti kuitupuuta.”

Uuden biotuotetehtaan hankinta-alue on laaja. Rossin mukaan suurin kestävä hakkuupotentiaali on Itä-Suomessa ja Kainuussa, joihin myös Äänekosken vaikutukset ylettyvät. Metsä Groupin tavoite on kattaa tehtaan puun tarve ensisijaisesti harvennusmetsistä.

Tuleva puun käytön lisäys ei Hietalan mielestä ole ongelma sahoille. ”Sahoilla on varaa nostaa tuotantoaan kysynnän mukaan.”

Lähde: Pieniä sahoja piinaa sahatavaran matala hinta – Maaseudun Tulevaisuus

kke@

Recent Posts

Laakerien vikaantuminen

Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…

4 kuukautta ago

Vesi-infran modernisointi parantaa ympäristön tilaa ja säästää käyttömenoja

EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…

4 kuukautta ago

Taajuusmuuttajien laitepuhaltimet

Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…

4 kuukautta ago

Moottorin linjaus – säästää energiaa

Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…

4 kuukautta ago

Oikealla voiteluaine valinnalla lisätään luotettavuttaa koneiden toimintaan

Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…

4 kuukautta ago

Korkean hyötysuhteen IE4 moottorit

IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…

4 kuukautta ago

Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan