Categories: Energia

Öljyn hinta reippaassa luisussa

Pohjanmeren Brent-öljylaadun hinta oli perjantai-iltapäivällä noin 2,5 prosentin laskussa. Hinta oli enää 45,18 dollaria barrelilta, kun öljyn hinta on parhaillaan kuluneen neljän viikon aikana käynyt reilusti yli 50 dollarin barrelilta.

WTI-öljyn hinta oli niin ikään 2,2 prosentin laskussa 43,66 dollarissa barrelilta.

Öljyn hinnasta on pyyhkiytynyt nousu, jonka öljynviejämaiden järjestö Opec sai aikaan päättämällä syyskuun lopussa leikata omaa öljyntuotantoaan.

Markkinoiden usko Opecin kykyyn viedä päätös käytäntöön asti näyttää hiipuvan. Epäilyksiä on myös siitä, miten paljon Opec enää pystyy maailman öljyntuotantoon vaikuttamaan, sillä hinnan nousu tukisi liuskeöljyn tuottajia Yhdysvalloissa

Öljyn hinnan lasku kiihtyi perjantaina, kun uutistoimisto Reuters kertoi Opecin mahtimaan Saudi-Arabian uhkaavan kieltäytyä tuotantorajoituksista, jos muut Opec-maat eivät ole mukana.

Lisäksi keskiviikkona julkaistun datan mukaan Yhdysvalloissa öljyvarastot ovat nousseet ennätystasolle viime viikolla.

Lähde: Öljyn hinta reippaassa luisussa – Arvopaperi

kke@

Jaan kavereille
Published by
kke@

Recent Posts

Laakerien vikaantuminen

Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…

4 kuukautta ago

Vesi-infran modernisointi parantaa ympäristön tilaa ja säästää käyttömenoja

EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…

4 kuukautta ago

Taajuusmuuttajien laitepuhaltimet

Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…

4 kuukautta ago

Moottorin linjaus – säästää energiaa

Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…

4 kuukautta ago

Oikealla voiteluaine valinnalla lisätään luotettavuttaa koneiden toimintaan

Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…

4 kuukautta ago

Korkean hyötysuhteen IE4 moottorit

IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…

4 kuukautta ago

Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan