Ideoinnin taso ei työelämässä vastaa sitä, mitä sen pitäisi näin koulutetussa maassa olla.
Selkeät, perusteelliset ja pätevästi perustellut ideointiprosessit yhä lähes loistavat poissaolollaan. Näin erityisesti organisaatiotasolla.
Yksilötasolta toki löytyy yksittäisiä sellaisia, loisteliaitakin, mutta se ei riitä alkuunkaan. Organisaatiotason versiot ovat edelleen liian usein pinnallisia ja taitamattomasti laadittuja.
Menestyksekkäässä ideointiprosessissa tarvittavia ajattelun ja vuorovaikutuksen perusasioitakaan ei edelleenkään kunnolla hyödynnetä. Jos ei edes sellaisia, niin miten voitaisiinkaan odottaa, että vielä vaativampi ajatteluprosessi olisi hanskassa.
Innovointiprosessimme on ollut ja on edelleen teknisten ja kaupallisten alojen ammattilaisten harteilla. He ovat hoitaneet kohtuullisen hyvin ne osiot, mitkä kuuluvat heidän ydinosaamiseensa. Siitä heille kunnia.
Kaupalliset ovat näin karrikoiden sanoen vieneet paljon huomiota innovointiprosessin loppuvaiheeseen eli nopeaan tuotteistamiseen, markkinointiin ja katteen saamiseen.
Entä kuka on ottanut päävastuun innovoinnin elintärkeän alkuvaiheesta kuten ideoinnista ja sen edellytysten, metodiikan, taitojen, prosessien ja järjestelmien kehittämisestä?
Lähde: Ideointi yskii Suomessa – pinta kiiltää mutta ei kestä raaputusta
Sähkömoottorin laakereihin kohdistuu suuria lämpötilan vaihteluita riippuen moottorin asennuspaikasta. Ulkona sijaitseva moottori joutuu talvella kestämään…
EU-maissa on kaikkiaan noin seitsemän miljoonaa kilometriä vesi- ja jätevesiputkistoja. Näistä suuri osa on ollut…
Ehkäisevien huoltotoimenpiteiden indikaattorina taajuusmuuttajissa käytetään lähinnä kunkin komponentin laskennallisia käyttöikäarvoja, käyttökokemusta ja ajoittaisia mittauksia. Taajuusmuuttajien…
Aina, kun moottori, pumppu tai muu laite on ollut irrotettuna, täytyy moottori ja käyttölaite linjata…
Kaikessa voitelussa on kysymys monien eri tarpeiden yhteen sovittamisesta. Kone- ja laitevalmistajat sekä käyttäjät joutuvat…
IE4 hyötysuhdeluokan moottorit perinteisellä luotettavalla induktiomoottoritekniikalla. Varasto-ohjelmastamme löytyy uudet vaatimukset täyttävät IE4 moottorisarjat. IE4 moottorit…
Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan