Nautitaan 100-vuotiaan Suomen saavutuksista. Kansallistunnon voimistuminen Maailman ensimmäiset naiskansanedustajat valittiin eduskuntaan 110 vuotta sitten, vuonna 1907. Yksikamarisen eduskunnan ensimmäisissä vaaleissa…
Tulevaisuudessa EU:n ulkopuolelta tilatuista pienistä tavaralähetyksistä joutuu maksamaan arvonlisäveron. Muutos tulee voimaan vuonna 2021. EU-maiden valtiovarainministerit sopivat tänään verkkokaupan arvonlisävero…
Masuunien valtavista hiilipäästöistä eroon pääsy vaatii täysin uutta teknologiaa, jossa rauta pelkistetään hiilen sijaan uusiutuvalla sähköllä tuotettavan vetykaasun avulla. SSAB…
Varsinais-Suomen talousbuumi jatkuu kiihkeällä sykkeellä luoden vaurautta ja uusia työpaikkoja. On arvioitu, että maakuntaan syntyy jopa 30 000 työpaikkaa lähivuosien…
Meyer Turun uuden Goliath-nosturin pääkannatinpuomi nousee korkeuksiin viikonlopun kuluessa. 120 metrin korkeuteen kohoava nosturi on Pohjoismaiden korkein. Pääkannatinpuomin nosto on…
Shenzen on ensimmäinen suurkaupunki, joka sähköistää koko julkisen bussiliikenteen. Kyseessä ei ole mikään pienen bussivarikon autokanta, vaan 14 000 sähköbussin…
Monet työnantajat eivät halua tukea sähköautojen latausta työpaikalla siihen liittyvän työlään raportoinnin takia. Verottaja katsoo sähköauton lataamisen työpaikalla olevan rahanarvoinen…
Teollisuudessa pyörii valtava määrä vanhoja oikosulkumoottoreita. Vanhojen sähkömoottoreiden uusiminen on ekoteko ja valtava energiansäästöpotentiaali. Usein sähkölaskusta saatavilla säästöllä voidaan rahoittaa…
Kaivosteollisuus ja sitä palvelevat teollisuuden alat ovat syklisiä: ylä- ja alamäet seuraavat toisiaan ja muutokset voivat olla hyvinkin rajuja. Vuosi…
Metso on saanut ison tilauksen Venäjältä. Se toimittaa kaksi kokonaista jauhatuslinjaa mineraalienkäsittelylaitokseen. Ensimmäinen jauhatuslinja toimitetaan vuoden 2018 lopussa ja toinen…
Cookien käytöllä ei kerätä yksilöiviä tai henkilökohtaisia tietoja. Käytetään vai kävijämäärän seurantaan