Kaidi joutui muuttamaan Kemin tekniikkaa – plasmakaasutuksella tehtiin miljarditappiot

Kaidin hankkiman kanadalaisyhtiön plasmakaasutusteknologiaa käyttänyt yhtiö ajoi laitoksensa alas Britanniassa.

Kemiin biodiesellaitosta suunnittelevan Kaidin hankkima plasmakaasutustekniikka on törmännyt Isossa-Britanniassa ylitsepääsemättömiin ongelmiin.

Englantiin investoinut amerikkalainen Air Products on sulkenut kaksi jätteistä energiaa kaasuttavaa laitosta Teessidessa Koillis-Englannissa teknisten ongelmien takia. Se on kertonut tehneensä niistä lähes miljardin dollarin alaskirjauksen kirjanpitoonsa.

Teknologian laitoksiin on toimittanut kanadalainen Alter NRG -yhtiö. Kaidi osti sen puolitoista vuotta sitten.

Samaa plasmakaasutusteknologiaa oli tarkoitus tulla myös Kemin biodiesellaitokseen, josta suunnitellaan maailman ensimmäistä energiapuusta biopolttoaineita tuottavaa jalostamoa.

Yhtiö on kuitenkin muuttanut teknologisia suunnitelmiaan.

– Kaidi on kuluneen vuoden aikana optimoinut tehdassuunnittelun kotimaiselle puuraaka-aineelle parhaaksi mahdolliseksi. Yhtiöllä on hallussaan useita eri kaasutusteknologioita, joista Kemin projektissa käytetään monivaiheista kaasutusteknologiaprosessia. Sen keskiössä on paineistettu kaasutus, kertoo Kaidi Finlandin toimitusjohtaja Carl Haglund.

Plasmakaasutus on hänen mukaansa edelleen täydentävässä roolissa.

Optimoinnin myötä hankkeen kokonaisinvestointi on noin 900 miljoonaa euroa.

Lähde: Kaidi joutui muuttamaan Kemin tekniikkaa – plasmakaasutuksella tehtiin miljarditappiot